LUVATTU MAA

Juha Luukkonen

Näytelmä on tilattavissa kiertueelle keväällä 2022.

Kokkolan kaupunginteatterin ja Projektori-ryhmän yhteistuotanto.

Nykypäivän turhuuden markkinoilla harhailevia ihmisiä kuvaava näytelmä kysyy: Mistä moraalittomassa maailmassa löytää moraalin?

Teos on näyttämöllinen kollaasi, joka törmäyttää yhteen erilaisia aatteellisia palopuheita, musiikkia ja sanattomia kohtauksia. Se haastaa katsojaa löytämään oman totuutensa ajassa, jossa oikea ja väärä tuntuvat olevan vain mutu-pohjalta päätettäviä ja koska tahansa johonkin trendikkäämpään vaihdettavia asioita. Loistammeko me kaikki niin kuin John Lennon? Missä ajassa Martin Luther King oikeasti tahtoi elää? Mitä annettavaa Veikko Lavin Linja-automatkalla tai Pentti Linkolan lapsuusmaisemalla voisi olla meille nyt? Saanko muuttua, vaikka Pasi Kaunisto sen kieltääkin? Odottaako rakkaus Eskilstunassa vai vuorella?

Teatterin logiikalla aikaa ja paikkaa vaihtava esitys valaa kriittisyydestään huolimatta uskoa siihen, että kaikessa on särönsä, josta valo pääsee sisään, kuten Leonard Cohen sen kiteytti.

Luvattu maa toteutetaan yhteistuotantona vapaan kentän teatterin, Projektori-ryhmän kanssa, joka muistetaan Kokkolassa mm. syksyisestä, runsaasti kiitosta keränneestä Jäniksen vuosi -vierailustaan. Luvatun maan dramaturgiasta ja ohjauksesta vastaa kaupunginteatterin johtaja Juha Luukkonen ja siinä nähdään taiteilijoita molemmista teattereista.

Projektori-ryhma

Kantaesityksen ensi-ilta 27.3.2021 Katariinan kamari -näyttämöllä.

Ikäsuositus: lukioikäisistä alkaen

Kesto: 2 tuntia 15 min (sis. väliajan)

Huom. Velvoitamme kaikkia käyttämään kasvomaskia esityksissä.

Lippujen hinnat

Peruslippu

28€

Eläkeläinen / Työtön

24€

Opiskelija / Lapsi

20€

Lipun hinnat sis. alv. 10 %
Katso tarkemmat hinnat, tutustu pohjakarttaan ja varaa väliaikatarjoilut sekä muuta tärkeää tietoa Liput ja palvelut -osiosta!

Lisätietoa näytelmästä

TEKIJÄT & ROOLEISSA

Dramaturgia ja ohjaus:

Juha Luukkonen

Visualisointi:

Tapani Kokko (vier./Projektori-ryhmä)

Noora Salmi (Projektori-ryhmä)

Juha Luukkonen

Valosuunnittelu:

Veli-Matti Ersta

Tomas Jakobsson

Äänisuunnittelu:

Marko Ahokangas

Musiikin sovitus ja äänitys:

Matti Oja

Pukusuunnittelu:

Noora Salmi (Projektori-ryhmä)

Puuveistokset:

Tapani Kokko (vier./Projektori-ryhmä)

Tarpeisto:

Reetta Kinnunen

Lavasteiden valmistus:

Hanna-Kaisa Halinen

Jani Korpi

Pasi Peltoniemi

Veli-Matti Perälampi

Järjestäjä, kuiskaaja:

Hanna Pekkarinen

Tomas Jakobsson

Esitysvalokuvat:

Aki Loponen

Kiitokset:

Rosa Liksom

Mirjami ja Leena Linkola

Rooleissa:

Tuomo Kemppainen

Jarkko Mikkola

Maria Nissi (Projektori-ryhmä)

Irina Parviainen

_______

Käsikirjoituksessa on käytetty otteita seuraavien kirjoittajien teksteistä:

Jarkko Arjatsalo

Mark David Chapman

FBI

Jari Kekäle

Martin Luther King

John Lennon

Rosa Liksom

Pentti Linkola

Martti Luther

Juha Luukkonen

Philip Norman

Arvi Pihkala

JD Salinger/Pentti Saarikoski

Sylvie Simmons

Theodor Tezner

Tatu Vanhanen

Elie Wiesel

Lisäksi käsikirjoitus sisältää otteita Otavan suuresta tietosanakirjasta vuodelta 1914, sekä lukuisista nimettömiksi jääneistä nettikirjoituksista.

ARVOSTELUJA

Anni Saari / Keskipohjanmaa (28.3.2021)

Toivoa menetettyyn maahan

- Esitystä kuvataan "näyttämölliseksi kollaasiksi". Se alkaa sanattomilla kohtauksilla, jotka rakentuvat valojen, äänien ja liikkeen varaan. Esimerkiksi alun junakohtauksen koreografia on hieno.

- Luvattu maa ei ole yhtenäinen, juonellinen kertomus eikä näyttelijöillä ole yhtä, nimettyä roolia halki esityksen. Kantavana teemana on ihmisen tarve uskoa johonkin suurempaan ja se, kuinka aatteet ja uskomukset yksi toisensa jälkeen murtuvat. Esitys puhuu sekä sodanjälkeisestä sukupolvesta että rock-sukupolvesta.

- Käsikirjoituksessa on käytetty otteita eri kirjoittajilta, kuten Mark David Chapmanilta, Rosa Liksomilta, Elie Wieseliltä ja lukuisilta nettikirjoittajilta. Luukkonen on onnistunut hienosti, sillä teksti on halki esityksen kirkasta ja terävää.

- Valaistusta käytetään kekseliäästi rakentamaan erilaisia kohtauksia Katariinan kamarin pienessä tilassa. Puvustuksen ja tarpeiston luova käyttö mahdollistavat kohtausten nopeat vaihdokset, ja musiikkia hyödynnetään erittäin monipuolisesti. Tämä esitys puhuttelee varmasti niitä, jotka tuntevat Leonard Cohenin musiikkia, mutta siinä kuullaan myös mm. Veikko Lavia ja Kentiä.

- Uudenlainen estetiikka on näkyvimmin esillä Tapani Kokon puuveistosten muodossa, ja ne ovat lavalla vaikuttava näky. Esityksen katsominen on nauttittavan moniasteinen kokemus.

- Sokea usko tieteeseen saa kyytiä Irina Parviaisen opettaessa katsojille evoluution vaikutusta rotuihin. "Voiko tällaista sanoa ääneen" on pakko kysyä kohtauksessa, joka laittaa kiemurtelemaan tuolilla. Teatterissa voi. Luvatussa maassa henkilöiden nimittäin annetaan puhua, ja päätökset katsoja saa tehdä itse.

- Esitys on ajoittan rankka, välillä hauska ja monta kertaa myös koskettava. Se liikuttaa sekä aivoja että sydäntä.

- Luvatun maan erottaakin monesta muusta nykyesityksestä se, että sen sävy ei ole kyyninen tai ylimielinen. Kadonnutta ideaalia katsotaan haikeasti, eikä kaikkensa menettäneelle ihmiselle naureta.

- Pelkästään se, että näissä poikkeusolosuhteissa Kokkolan kaupunginteatterin työryhmä on pystynyt valmistamaan kotimaisen kantaesityksen, on jo kunniamaininnan paikka. Kun esitys lisäksi on näin korkeatasoinen ja tässä ajassa resonoiva, ei voi kuin olla tyytyväinen, että pääsee sen katsomaan.

- Jos yhtenä teatterin tarkoituksena on tuoda ihmiset yhteisen kokemuksen ääreen ja antaa heille sielun ravintoa, tässä esityksessä se toteutuu.

Hannu Björkbacka / Kokkola-lehti (31.3.2021)

4 Busteria = hieno

Teatterillinen junamatka halki Suomen mielenmaiseman. Luvattu maa - mutta kenelle? Reissulla käsitellään isoja asioita: luontoa, uskontoa, rauhaa ja rakkautta vailla kyynisyyttä tai pilkkaa. Rasismi saa kärkästä ja ansaittua kritiikkiä.

Yleismaailmallisesta löytyy yksityiskohtia, jotka tuovat näyttämötilanteet lähelle. Paatos ja leikkimieli puhaltavat elämää ison kirjoittajajoukon teksteihin.

Kaupunginteatterin ennakkoesityksen kohokohtia olivat nykyhetkeen lokalisoidut monologit, jotka vähitellen paljastuivat maailmankirjallisuudeksi.

Yhtä nautittavaa oli ryhmäkoreografian sanaton slapstick ryntäilyineen ja apeine matkanpää-tunnelmineen. Musiikki on iltamissa vahvasti läsnä sielun läpäisevinä iskelminä ja virsinä.

Suojeluspyhimyksinä toimivat Jeesuksen, Martin Luther Kingin ja Linkolan ohella myös John Lennon ja Leonard Cohen, jolta kuullaan lauluista kaunein (Hallelujah) ja armottomin (The Future).

Lavastus on tiheää pienen tilan maksimalismia. Oivallisen rekvisiitan osana Cohen nostetaan näyttämölle esityksen kokoavaksi guruksi. Osuus saattaa olla fanina tunnetun ohjaaja Juha Luukkosen panosta.

Cohen murehti 1980-luvun haastattelussaan ihmistenvälisen sopimuksen purkautumista. Luvattu maa pyrkii solmimaan tuon sopimuksen uudelleen järjestämällä pandemian keskellä Katariinan kamariin ystävien juhlat kulttuurin sammumattoman leirinuotion äärellä.

Yleisön kommentteja:

Niin hieno kokemus oli tämä esitys! Erinomaisen komea kokonaisuus, herkkää, intensiivistä näyttelemistä loistavalta ryhmältä, sieluun asti koskettavaa musiikkia ja niin ajankohtasta, analyyttistä, terävää kerrontaa tästä ajasta. Kiitos Kokkolan kaupunginteatteri!

* * *

Koskettava, intensiivinen, vahva ja vaikuttava. Suosittelen!

* * *

Nyt on syytä mennä teatteriin, ainutlaatuinen upea esitys! Ja Cohen!

Kuva Markku Jokela, teksti Tiina Ruotsala / Keskipohjanmaa-lehti 6.3.2021.

Jeesus, alttari, Suomi ja Leonard Cohen. Siinäpä kuvanveistäjä Tapani Kokon peruspilarit hänen tehdessään Kokkolan kaupunginteatterin näytelmään visualisointia. .

- Juha Luukkonen tilasi minulta luhistuvan Jeesuksen, niin minähän tein sellaisen. Siinä on haastavaa mekaniikkaa, mutta kyllä se toimii, kertoo kuvanveistäjä, joka ilmiselvästi on innostunut ratkomaan myös teknisiä ongelmia ja veistosten mekaniikkaa.

- Tosin Suomi oli niin kookas, että Juha sanoi heti sen nähdessään, ettei tuo millään mahdu. Minä sitten otin helmasta pois, madalsin Suomea. Se on muutenkin leveämpi ja takakenossa. Siinä on sellaista lasten palapelimäistä meininkiä.

MITEN TAPANISTA TULI TAPANI?

Miten Tapanista tuli Tapani? Ystävällinen, ahkera, itsevarma, mutta ei lainkaan röyhkeä tai pöyhkeä, taiteessaan omaperäinen, huumorintajuinen ja vakava samaan aikaan.

Sellaiseksi ei kasva pääkaupunkiseudulla. Harmonia kumpuaa Pudasjärven Kokkokylässä vietetystä lapsuudesta. Kotitilalla oli lehmiä, myöhemmin sikoja. Karja sitoi vanhemmat, Tapanilla oli metsän polut, omat puuhat ja ajatukset. Elämä tilalla saattoi taloudellisesti olla niukkaa, mutta tarjosi taatusti virikkeistä rikkaan ympäristön. Metsässä liikkuessa sekä polkupyöriä ja myöhemmin mopoja viritellessä kehittyivät paitsi motoristiset taidot myös mielikuvitus.

Kari ja Mari Tykkyläisen vaikutusta Tapanin taiteilijaksi tulemiseen ei voi vähätellä. Tapani sai jo nuorena paikallisen taiteilijan luota toisen kodin. Erityisesti Kari Tykkyläisen persoona on avannut nuoren Tapanin tulevaisuudenodotushorisonttiin aivan uudenlaisia näkymiä. Myöhemmin Tapani sai Tykkyläisen assistenttina toimiessaan ensimmäisen kosketuksen veistämiseen ja käsityksen taiteilijaelämästä.

Musiikki oli toinen tajunnan laajentaja. Rumpujen paukuttaminen bändissä muodostui tärkeäksi harrastukseksi, jopa lupaavaksi ansainnaksi. Rokkia, heviä, humppaa – keikkaa rupesi pukkaamaan. Olisiko tästä ihan ammatiksi?

Turvatakseen tulevaisuutensa Tapani hankki ammattikoulutuksen sähköasentajaksi. Ammattikoulun asuntolassa asuessa myös musisointi oli yhä kunnianhimoisempaa. Seurasi nuoren miehen etsikkoaika: bändejä, hanttihommia, välillä taas paluu taiteen pariin Kari Tykkyläisen apulaisena. Tapani opiskeli puusepäksi, eräoppaaksi, työskenteli välillä laskettelukeskuksessa, teki koiravaljakkohommia ja ajoi taksia. ARG-trashmetalliyhtye osoitti menestyksen merkkejä. Tapani hankki ensimmäisen oman Harrikan. Mies-Tapani alkoi kuoriutua esiin.

Kuvanveistokin kiinnosti yhä enemmän. Tapani tapasi tulevan puolisonsa ja muutti tämän perässä Helsinkiin. Seuraavana keväänä hän yllätti kuvataideakatemian pääsykokeissa tuomalla sinne koulun historian suurimmat näytetyöt, ja pääsemällä ensimmäisellä yrittämällä sisään. Yhtään vähättelemättä Tapanin veiston opettajia akatemiassa – Kain Tapperia ja Radoslaw Grytaa – epäilen, ettei hänelle voinut opettaa paljoa. Hänen maailmansa ja tapansa kuvata sitä on niin omaperäinen.

Puu pysyi materiaalina. Yhä useammin sen sisältä kaivertui esiin yläilmoihin tähyilevä poikahahmo, jolla oli valtava penis. Löytyykö aiheelle selitys Tapanin taustasta? Voidaanko ajatella, että pohjoisen jyrkkä uskonnollisuus on yllyttänyt esiin vastareaktion? En tavoita selkeää provokaatiota. Tapanin pojat elimineen eivät ole rivoja tai päällekäyviä, pikemminkin herkkiä ja haavoittuvia. Ne ovat oudosti sukupuolettomiakin, edustaen kaiketi seksuaalisuuden mahtia yleisesti.

Avioliitto, Orimattilaan muutto ja poikien, Jaakon ja Väinön syntymät ovat tuoreinta vaikutusta Tapaniin ja hänen taiteeseen. Kahden kuvanveistäjän avioliitossa on epäilemättä paljon vuorovaikutusta. On joku jota vastaan kokeilla ideoitaan, tilaa ja ymmärrystä. Pihapiiristä löytyvässä navetassa mahtuu Tapanille, kuitenkin tarvittaessa vain vajaan sadan kilometrin päässä pääkaupungista.

Harmonisen elämän ansiosta teosten aiheet ovat muuttuneet entistä rankemmiksi: elämää vääjäämättömästi seuraava kuolema, parisuhteesta ja vanhemmuudesta kumpuava riittämättömyyden tunne ja menettämisen pelko. Niin paljon sotaa ja maailmatuskaa! Silti, tai juuri siksi, jotain niin kaunista kaikissa pienissä arkisissa asioissa. Paljon rakkautta ja lämpöä vastalääkkeeksi. Niin me muutkin haluamme uskoa, ja siksi Tapanin taide koskettaa myös meitä.

Kirjoittanut Tiina Cavén

Tapani Kokko Puumorsian - Wooden Bride, Parvs Publishing, Helsinki 2007

Kirjoita arvio näytelmästä